top of page

Suomen ensimmäisen Burger Battle -kilpailun voitti Pekka Koponen, Ravinteli Huberista.


Food Camp Finlandin ja Lantmännen Unibaken järjestämässä Burger Battle -kilpailussa parhaaksi burgerintekijäksi on valittu Pekka Koponen Ravinteli Huberista. Voittaja palkittiin 4 000 € rahapalkinnolla. Burger Battle 2019 -kisat järjestettiin Fastfood & Café & Ravintola -ammattitapahtumassa 6.–7.3. 2019.

Kovatasoisessa Burger Battle -kilpailussa kisasivat kahdeksan keittiöalan huippuammattilaista eri puolelta Suomea. Kilpailussa tuli toiseksi Sami Liimatainen Jyväskylän Naughty BRGRista, kolmanneksi Petri Tauriainen Turusta Ravintola Teinistä ja neljänneksi Jari Rahkola RUOK Burger Rukasta.

Finaalissa kilpailutehtävän teemana oli käsityöläisyys ja raaka-aineina oli yhteistyökumppaneiden tuotteita. Käytettävänä oli mm. HK:n laadukkaita lihoja ja valikoima Arlan juustoja. Kilpailijat valmistivat mahdollisimman monta burgerin komponenttia itse alusta lähtien. Esimerkiksi kastikkeet oli valmistettu ja sämpylät leivottu itse.

”Kilpailu oli kovatasoinen, mutta kilpailijoista nousi ylivoimainen voittaja. Pekan voiton ratkaisi huolella valmistettu burgeri, jossa kaikki maut olivat tasapainossa. Sekä semifinaalin että finaalin tuotteet olivat ammattitaidolla ja intohimolla valmistettu. Sain tänään maistaa kenties elämäni parhaimman burgerin”, kertoo Burger Battle 2019 -kilpailun päätuomari Pekka Terävä.

Muita tuomariston jäseniä olivat: ravintoloitsija ja keittiömestari Akseli Herlevi (Naughty BRGR), Executive Chef Marko Hirvonen (Lantmännen Unibake), Keittiömestari ja kehityspäällikkö Sami Rekola, (HKScan Pro), keittiömestari Lasse Koistinen (Art Food Heaven) sekä luova johtaja Risto Mikkola (Kotipizza Group).

Oy Lantmännen Unibake Ab:n ja Food Camp Finland Oy:n lisäksi Burger Battle 2019 -kilpailun yhteistyökumppaneita ovat Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku, HKScan, Arla, Dieta ja Easyfairs.

Lisätiedot:

Food Camp Finland Oy, projektijohtaja Maarit Kivilahti, maarit.kivilahti@foodcampfinland.fi +358 50 4144 267

Food Camp Finlandin liiketoimintaan kuuluu catering- ja tapahtumatoimintaa sekä konsultointia. Yritys järjestää vuosittain ruokailun ympärille tapahtumia ruokavaikuttajille ja hyvän ruoan ystäville. Food Campin tunnettuja tapahtumia Makeamestari-kilpailun lisäksi ovat mm. Food & Art sekä Food & Talk. Vuonna 2017 Food Camp Finland valittiin Suomen parhaaksi catering-yritykseksi (Evento Awards 2017). Food Camp Finland konsultoi myös ruokailuun ja tapahtumiin liittyvien toimialueiden yrityksiä ja yhteisöjä uusien ratkaisujen ja ideoiden synnyttämisessä. Food Campilla on asiantuntemusta niin ruokatuotteiden kuin liiketoiminnankin kehityshankkeisiin. Food Camp Finland on osa Olo Groupia. Lisätietoa: www.foodcampfinland.fi

Lantmännen Unibake on leivonnaispakasteiden ammattilainen, joka leipoo ammattikeittiöille niin herkulliset tuotteet kuin arkea helpottavat ratkaisut. Lantmännen Unibaken tuotemerkkejä ovat Vaasan ja Schulstad Bakery Solutions, Vaasan Kotiuunin ja Moilas Gluten-Free. Valikoimasta löydät burger- ja hot dog –sämpylät, leivät, kahvileivät ja ruokaisat. Lisätietoa: www.lantmannen-unibake.fi

bottom of page